KLAFFI FACEBOOKISSA
12.05.2010 12:08
Klaffi Tuotantojen touhuja ja uutisia voit seurata nyt myös Facebookissa.
 
FREETIME MACHOS ELOKUVATEATTEREISSA
28.02.2010 14:43

FINAL_machos_juliste_webMika Ronkaisen uusi dokumenttielokuva Freetime Machos saa teatteriensi-iltansa Suomessa perjantaina 12. maaliskuuta 2010. Elokuva avaa neljässä kaupungissa - Helsingissä, Oulussa, Tampereella ja Turussa, ja jatkaa muihin kaupunkeihin myöhemmin. Lisätietoa elokuvasta löytyy osoitteesta www.freetimemachos.com jossa on nähtävissä elokuvan teaser ja trailer sekä Samuli Putron elokuvaan kirjoittaman kappaleen musiikkivideo.

 

Freetime Machos on komedia maailman pohjoisimmasta ja kolmanneksi huonoimmasta rugby-joukkueesta. Elokuva on kuvattu pääosin Oulussa vuonna 2007.

 
Klaffin yhteistuottama musiikkielokuva YLE Teemalla 5.6.09
28.08.2009 08:34

billy_posterjpgRuotsalaisen Göran Olssonin ohjaama dokumenttielokuva Am I Black Enough For You soul-laulaja Billy Paulista saa Suomen ensiesityksensä kesäkuun alussa Yle Teema -kanavalla. Elokuvan suomalaisena yhteistuottajana toimii Klaffi Tuotannot. Am I Black Enough For You sukeltaa soul-musiikin pariin. Elokuva kertoo 71-vuotiaasta soul-laulajasta Billy Paulista ja yhteiskunnallisista ongelmista. Elokuvaa esitetään Teemalla perjantaina 5.6 klo.21.40 sekä sunnuntaina uusintana klo 13.45.

Katso trailer!

 
Mika Ronkaisen uusi dokumenttielokuva leikkausvaiheeseen Tanskassa
18.03.2009 00:00

Mika Ronkaisen uuden dokumenttielokuvan leikkaus alkaa Kööpenhaminassa ensi viikolla. Maailman pohjoisimmasta ja kenties kolmanneksi huonoimmasta rugby-joukkueesta kertova Freetime Machos seuraa oululaisen rugby-joukkueen jäsenten elämää liigakauden 2007 aikana. Elokuvan on määrä tulla levitykseen tämän vuoden loppuun mennessä.

Elokuvan leikkaa tanskalainen Anders Villadsen, jonka meriittilistalta löytyy useita palkittuja näytelmä- ja dokumenttielokuvia. Villadsenin tunnetuimpiin elokuviin kuuluvat kaikkien aikojen katsotuin tanskalaisdokumentti Gasolin' (2006), sarjakuvataiteilija Hergéstä kertova animaatiodokumentti Tintin et Moi (2003) sekä seikkailuelokuva Arn Temppeliritari (2007).

Freetime Machos on myyty ennakkoon Suomen lisäksi Saksaan, Ranskaan ja Norjaan. Klaffi tuottaa elokuvan yhteistyössä saksalaisen Prounen Filmin kanssa.

http://freetimemachos.blogspot.com

 
FREETIME MACHOS AMSTERDAMIN PÄÄSARJAAN
15.10.2009 08:00

machos_smallMika Ronkaisen uusi dokumenttielokuva Freetime Machos saa maailman ensi-iltansa Amsterdamin IDFA-festivaalin pitkien dokumenttielokuvien pääkilpasarjassa marraskuun lopulla.

Freetime Machos on komedia maailman pohjoisimmasta rugby-joukkueesta, jota uhkaa putoaminen Suomen liigasta seuraavalla kaudella. Elokuva tulee Suomessa teatterilevitykseen alkuvuodesta 2010. Ronkaisen mukaan Freetime Machos on "urheilumaailmaan sijoittuva komedia, tutkielma miesten roolien muutoksista, mutta ennen kaikkea tarina miesten välisestä ystävyydestä." Elokuva kuvattiin pääasiassa Oulussa vuosina 2007-2008.

Amsterdamin kansainvälinen dokumenttielokuvafestivaali IDFA on alansa suurin ja merkittävin kansainvälinen tapahtuma Euroopassa. Festivaalin vuosittainen yleisömäärä on yli 120.000 kävijää. Pääsarjaan valitaan vuosittain 16 elokuvaa ja suomalaiselokuvia sarjassa on nähty harvoin. IDFA järjestetään tänä vuonna 19.-29. marraskuuta.

Mika Ronkaisen vuonna 2003 valmistunut elokuva Huutajat - Screaming Men on 2000-luvun palkituimpia ja eniten kansainvälisiä festivaaleja kiertäneitä suomalaiselokuvia.

Freetime Machos -elokuvan teaser on nähtävissä osoitteessa www.freetimemachos.com

Freetime Machos Facebookissa ja Twitterissä.

www.idfa.nl

 
Klaffi teki jälleen parhaan alueellisen tv-mainoksen
01.06.2009 00:00

luoviMTV3:n asettama tuomaristo on valinnut vuoden 2008 parhaaksi alueelliseksi tv-mainokseksi Klaffin tuottaman Ammattiopisto Luovin tv-mainossarjan "Suomi tarvitsee kaikki kädet".

Tuomaristo kiitteli mainosten autenttisuutta: "koskettavassa, autenttisen tuntuisessa mainossarjassa kuvataan nuoria, jotka erityisen tuen tarpeestaan huolimatta ovat löytäneet paikkansa työelämässä." Kaikki esiintyjät ovat Luovin opiskelijoita.

Mainossarjan on suunnitellut oululainen mainostoimisto Työmaa. Mainossarjan ohjaajana toimi Mika Ronkainen ja tuottajana Kimmo Paananen Klaffista.

Alueellisia mainoksia tuomaroivat copy Saara Toivonen LM Saatchi&Saatchilta Helsingistä, projektijohtaja Petri Tiainen mainostoimisto Taktumista Lahdesta, tuottaja Hannu Oksanen kotkalaisesta Mediatehdas Dakarista, ohjaaja Pami Teirikari Pohjantähti-Elokuvasta Helsingistä, toimitusjohtaja Eero Mäkitalo mainostoimisto Neljä Ulottuvuutta Oy:stä Turusta ja toimitusjohtaja Pasi Haavisto Dimedia Oy:stä Tampereelta.

Katso mainos YouTubessa!

 
Klaffi tuotannot vahvasti mukana hyväntekeväisyyshankeessa
30.10.2008 00:00

Vuoden 2008 Mainostajan Foorumi pureutuu useita yrityksiä koskettavaan teemaan: miten markkinointia ostetaan? Markkinointikampanjan tekemistä seurataan toteutettavan projektin avulla.

myrsky_tavis8_400px

Mainostajan Foorumiin osallistuvat yritykset ovat lahjoittaneet työtään Hyvän mielen talo ry:n Myrsky-hankkeelle. Syksyn kuluessa on valmisteltu havahduttavaa kampanjaa, jolla halutaan herätellä havaitseman lähiympäristössä mahdollisesti syrjäytymisuhan alla eläviä nuoria, joilla itsellään tai läheisillä on mielenterveysongelmia. Yleisö voi seurata kampanjan etenemistä blogissa sivuilla www.mainostajanfoorumi.fi.

myrsky_manga1_400px